Tai jotain sinnepäin. Olen unohtanut miten haarukalla ja veitsellä syödään ja kiinteä ruokakin tuntuu oudolta.... No, ehkei ihan. Kohta kuuden viikon matkalle mahtuu muutama voileipä-repsahdus ja yksi kokonainen pussiton päiväkin. Miinusta 14 kg ja sisätautilääkäriltä vihreä valo laihdutusleikkaukseen.
Olen miettinyt lihavan ihmisen identiteettiäni. Pullea olen ollut aina, mutta lihavan leima lyötiin otsaan jo ala-asteella. Sitä hoettiin niin kauan, että minusta tuli sellainen ja aloin määrittää itseni lihavana. En tiedä olisko tarinani toinen, jos suhtautuminen olisi ollut toisenlaista. Olen aina pitänyt itseäni kaikkein lihavimpana. Silti olen hyväksynyt itseni ja tullut myös hyväksytyksi ystävien taholta.
Miten tästä aiheesta on NIIN vaikeaa kirjoittaa?? Kertoo kai jotain siitä, että vaikka näennäisesti ja pintapuolin pidän tätä palana kakkua, niin onpa tässä sittenkin joku sisempi taso, ja joku kipeä kohta, jota arveluttaa lähteä sorkkimaan.... Katsotaan, miten syvälle uskallan sukeltaa.
Jos uskallan.
