Haaste
Haasteen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
Minä kiitän Paksua Perhosta haasteesta. http://lihavin.blogspot.fi/
1. Onko tämä ensimmäinen laihdutuskuurisi?
-No ei. Kyllä mä pidän itseäni tässä lajissa jo aika professionaalina. Tämän "kuurin" voi laskea vakavasti otettavaksi yritykseksi numero 3 pienentyä, ja toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo :)
2. Tiedostatko omat kompastuskivesi matkalla kevyempään olotilaan?
- Kyllä ne on ollut pakko herätä huomaamaan, niin usein juuri niihin samoihin kiviin on kompasteltu polvet verille.
3. Milloin painosi on muuttunut ongelmaksi?
- Vastaus riippuu siitä, katsotaanko asiaa minun vai muiden kannalta. Muille ihmisille mun paino on ollut ongelma silloinkin, kun se ei ole sitä minulle itselleni ollut. Mutta luulisin, että ongelma se alkoi olla oikeasti (vaikkei minulle itselleni sitä kuitenkaan tarpeeksi vakavasti) joskus yläasteaikoina, jolloin luulisin painoni hilautuneen yli 100kg.
4. Miten palkitset itseäsi hyvästä suorituksestasi?
-En oikein ole keksinyt mitään.... Kai mä kerjään läheisiltä päänsilitystä ja kehuja :) Ja ostin viimeksi itselleni uuden puhelimen palkinnoksi ekasta -30kg;sta, nyt pitäisi keksiä jotain kivaa taas, kun kohta menee -50kg rikki.
5. Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?
Apua. En mä oikein tiedä. Vaatimattomasti vähän kaikkeen itsessäni - mutta sittenkään en juuri mihinkään. Kamalan vaikea kysymys!
6. Mihin haluaisit matkustaa - jos vain taivas olisi rajana?
- Haaveilen matkasta Karibialle... Jousimiehenä sisälläni elää kaukokaipuu. Jostain syystä Thaimaan suunta ei niinkään minua vedä puoleensa, Meksiko ja Karibia enemmänkin. Ja jossain Jenkeissäkin ois kiva käydä.Ja ihan missä vaan muuallakin. Maailma on mun ja nähtävää riittää :)
7. Ihanin lapsuusmuistosi?
- Vaikea eritellä, koska lapsuuteni oli tasaisen onnellinen ja turvallinen. Ne lapsuuden lämpimät pitkät kesät pienine reissuineen olivat parhautta. Ja joulu silloin, kun se vielä oli täynnä lapsenmielistä taikaa. Muistan edelleen miltä tuntui se eka joulu, joka ei enää tuntunut "miltään".
8. Milloin olet halunnut vaipua maan alle?
-Vaikka silloin, kun astuin Malmin asemalla ohi viimeisestä rappusesta ja lensin rähmälleni kymmenien ihmisten odottaessa juuri saapuvaa junaa asemalla. Hetken mietin viitsinkö kömpiä ylös ollenkaan. Nousin, ja kannoin polvissani mustelmina viikkotolkulla aseman metallirallin neliökuvioita.
9. Jos sinulle annettaisiin miljoona euroa lahjoitettavaksi, kenelle/mille sen lahjoittaisit?
- Uudelle lastensairaalalle. Sinne.
10. Mitä muuttuu elämässäsi kun paino putoaa?
-vaatekoko :) Toivon että itsetunto kohoisi ja alkaisin arvostaa itseäni enemmän. Kaipaan "normaaliuden" kokemusta, tulla kohdatuksi minuna eikä aina vain lihavana naisena.
11. Oletko onnellinen?
- Olen minä. Elämässäni on paljon sellaista, mistä olla onnellinen.
Haastan edelleen Katti Koon http://kattikoo.blogspot.fi/
Villasukkamummon http://villasukkamummo.blogspot.fi/
Kevenevän Taakan http://kevenevataakka.blogspot.fi/
Läskintappokoneen http://eneily.blogspot.fi/ ja
Darlingin Passing bystä http://pssnby.blogspot.fi/
Ja kysymykset haastetuille tulee tässä:
1. Jos voisit saavuttaa jotain päivässä, minkä asian haluaisit toteutuvan niin nopeasti ja miksi juuri sen?
2. Mikä on törkein kommentti ylipainostasi, minkä olet saanut kuulla?
3. Miten pukeutumisesi on muuttunut/tulee muuttumaan laihtumisen myötä?
4. Mistä ruokaan liittyvästä sinun olisi vaikeinta luopua ja miksi?
5. Mikä on paras terveellinen herkkusi?
6. Mikä sinulle on haastavinta painonpudotuksessa?
7. Mikä on parasta/kannustavinta, mitä sinulle on sanottu? Kuka sanoi?
8. Jos saisit vapaasti valita haluamasilaisen uuden auton, millainen se olisi? Merkki, malli, väri?
9. Mikä on lempipaikkasi kotonasi?
10. Miten haluat kehittyä?
11. Kelle blogimaailman kaverille haluaisit antaa ruusun kiitokseksi/kannustukseksi ja miksi?
tiistai 26. marraskuuta 2013
lauantai 16. marraskuuta 2013
Ihan uskomatonta miten aika kiitää
Sitä odotti leikkausta kuin kuuta nousevaa, ja ainakin minä olin valmistautunut siihen, että elämä sen jälkeen on vähintäänkin hankalaa monta kuukautta. Mutta so far so good - kaikki on mennyt niin hurjan hyvin, että välillä unohdan koko leikkauksen.
Olen malttanut tähän asti syödä hyvin varovasti kokeillen. Mistään ei tullut mitään oloja. Nyt tällä viikolla olen selkeästi syönyt liian nopeasti ja harkitsemattomasti pari kertaa ja kärsinyt sen jälkeen inhottavasta paineen tunteesta ruokatorvessa ja etovasta olosta. Varsinaisesti oksentanut en ole, mutta syljeskellyt suuhun nousevaa limaa ja lopulta sit joku "pulautuskin" on suuhun noussut, ja sitten on röyhtäyttänyt ja kohta olo onneksi onkin jo helpottanut. Yhtenä aamuna töissä oli aamupuuroksi ruispuuroa, jota suuremmin asiaa miettimättä söin - ja kärsin iltapäivään asti inhottavista suolistokrampeista. Ruis sellaisenaan ja noin reiluna määränä (joo hurjat alle 2dl, mut se on mun asteikon ylärajoilla) ei sovi herkälle pikkumasulleni. Ruisleipä ja hapankorppu menee pieninä määrinä. Ihan tervetulleita muistutuksia siitä, ettei enää voi syödä niinkuin ennen, puolihuolimattomasti ohimennen, jolloin syöntikertoja ja syömistä kertyi päivän mittaan huomaamatta.
Tänään käytiin taas aakkosasemalla syömässä ja sain lasten hinnalla seisovan pöydän ilman ongelmia. Ruoka maistui hyvältä ja sitä oli riittävästi. Anopilta tuli palautetta kaventuneista kasvoista ja onhan asiasta muutkin maininneet... Menen aina ihan hämilleni palautteesta, vaikka pitäisi ottaa kehut rinta rottingilla vastaan - eihän tätä ihan ilman omaa kovaa työtä ja tahtoa ole saavutettu! Vaikka en aina sitä osaa näyttää, olen yleensä tuttujen sanomisista otettu ja onnellinen...Mieskin puristelee nykyään niin että oon kohta mustelmilla ;)
Että näin täällä mennä keikutaan, kohti hoikempaa minää! Kilo ja viikko kerrallaan. Usein juuri siinä tahdissakin!
Olen malttanut tähän asti syödä hyvin varovasti kokeillen. Mistään ei tullut mitään oloja. Nyt tällä viikolla olen selkeästi syönyt liian nopeasti ja harkitsemattomasti pari kertaa ja kärsinyt sen jälkeen inhottavasta paineen tunteesta ruokatorvessa ja etovasta olosta. Varsinaisesti oksentanut en ole, mutta syljeskellyt suuhun nousevaa limaa ja lopulta sit joku "pulautuskin" on suuhun noussut, ja sitten on röyhtäyttänyt ja kohta olo onneksi onkin jo helpottanut. Yhtenä aamuna töissä oli aamupuuroksi ruispuuroa, jota suuremmin asiaa miettimättä söin - ja kärsin iltapäivään asti inhottavista suolistokrampeista. Ruis sellaisenaan ja noin reiluna määränä (joo hurjat alle 2dl, mut se on mun asteikon ylärajoilla) ei sovi herkälle pikkumasulleni. Ruisleipä ja hapankorppu menee pieninä määrinä. Ihan tervetulleita muistutuksia siitä, ettei enää voi syödä niinkuin ennen, puolihuolimattomasti ohimennen, jolloin syöntikertoja ja syömistä kertyi päivän mittaan huomaamatta.
Tänään käytiin taas aakkosasemalla syömässä ja sain lasten hinnalla seisovan pöydän ilman ongelmia. Ruoka maistui hyvältä ja sitä oli riittävästi. Anopilta tuli palautetta kaventuneista kasvoista ja onhan asiasta muutkin maininneet... Menen aina ihan hämilleni palautteesta, vaikka pitäisi ottaa kehut rinta rottingilla vastaan - eihän tätä ihan ilman omaa kovaa työtä ja tahtoa ole saavutettu! Vaikka en aina sitä osaa näyttää, olen yleensä tuttujen sanomisista otettu ja onnellinen...Mieskin puristelee nykyään niin että oon kohta mustelmilla ;)
Että näin täällä mennä keikutaan, kohti hoikempaa minää! Kilo ja viikko kerrallaan. Usein juuri siinä tahdissakin!
lauantai 9. marraskuuta 2013
Jumituksia
On se tämä prosessi siitä jännä, että jumitus on ihan päivän sana. Milloin jumittaa vatsa, paino ja milloin aivot. Yhtä jumia!
Eilen oltiin miehen työpaikan pikkujouluissa, jotka tänä vuonna olivat kaupungissa musiikkiteatterissa illallisineen. Tarjolla oli bataattikeittoa tuoreen patongin kanssa, mulle pääruuaksi lohta lisukkeineen ja jälkiruuaksi vielä suklaakakku kahvin kera. Jännitin "julkista" syömistä etukäteen hirveästi, sitäkin, että saanko vaihdettua kaikille muille tilatun häränfilee-annoksen kalaan, vaikka etukäteen se olikin jo sovittu. Kaikki onnistui kuitenkin hienosti ja ruoka oli syntisen hyvää. Sitkeässä elää itsensäkidutus-dieetti-ajattelu; jos syö hyvää ja hyvin, ei voi laihtua. Nyt todella nautin hyvästä ruuasta pikkumasun rajoissa, mutta todellakin söin vatsani sopivan täyteen ja maistelin kaikkea tarjolla ollutta. Osan ujutin miehen lautasellekin :) Alkoholia olisi ollut myös tarjolla kuohuvasta jälkiruoka-aveceihin, mutta ne skippasin sujuvasti. En uskalla alkaa kokeilemaan julkisella paikalla viinin sopivuutta! Eikä vielä ole sen aika, ei mun tee yhtään mielikään, joten siinä mielessä haittaa asiasta ei tullut kuin pöytäseuralle, joille sepitin jotain lääkekuurista... Leikkauksen jälkeenhän pienikin määrä alkoholia voi kolahtaa päähän kuin metrinen halko, ja aiheuttaa kovan (mutta nopean) humalatilan. Show oli upea ja puitteet teatterissa ihastuttivat vielä näin toisellakin käyntikerralla.
Aamulla oli olo hieman väsynyt valvomisesta, ja onhan se sosiaalisessa tilanteessa vieraiden ihmisten kanssa oleminen vähän uuvuttavaa sekin. Olen edelleen jotenkin hyvin epävarma itsestäni enkä oikein tiedä mitenpäin olisin. Aamulla oli myös tosi turvonnut olo, ja olinkin ihan varma, että paino on plussalla eilisen mahdottoman syömisen jälkeen, vetäsin vielä kreikkalaista jugurttia puoliltaöin kotiutuessamme... vaan ei, paino oli eilisaamusta 600g alempana. Milloin tän oikeasti tajuaa, että leikkauksen jälkeen laihtuu tehokkaimmin sillä, että SYÖ...ei tarvitse syödä herkkuja eikä napostella, mutta pikkumasun rajoitusten puitteissa voi syödä ja ruuasta SAA nauttia. Taitaa mennä tovi, ennenkuin aivot osaa muuttaa entiset pinttymät uudenlaisiksi.
Mutta hyvä näin, nyt lauantain puuhiin. Hyvää viikonloppua kaikille, jotka mun blogiin eksyy. Saa kommentoidakin, jos siltä tuntuu!
Eilen oltiin miehen työpaikan pikkujouluissa, jotka tänä vuonna olivat kaupungissa musiikkiteatterissa illallisineen. Tarjolla oli bataattikeittoa tuoreen patongin kanssa, mulle pääruuaksi lohta lisukkeineen ja jälkiruuaksi vielä suklaakakku kahvin kera. Jännitin "julkista" syömistä etukäteen hirveästi, sitäkin, että saanko vaihdettua kaikille muille tilatun häränfilee-annoksen kalaan, vaikka etukäteen se olikin jo sovittu. Kaikki onnistui kuitenkin hienosti ja ruoka oli syntisen hyvää. Sitkeässä elää itsensäkidutus-dieetti-ajattelu; jos syö hyvää ja hyvin, ei voi laihtua. Nyt todella nautin hyvästä ruuasta pikkumasun rajoissa, mutta todellakin söin vatsani sopivan täyteen ja maistelin kaikkea tarjolla ollutta. Osan ujutin miehen lautasellekin :) Alkoholia olisi ollut myös tarjolla kuohuvasta jälkiruoka-aveceihin, mutta ne skippasin sujuvasti. En uskalla alkaa kokeilemaan julkisella paikalla viinin sopivuutta! Eikä vielä ole sen aika, ei mun tee yhtään mielikään, joten siinä mielessä haittaa asiasta ei tullut kuin pöytäseuralle, joille sepitin jotain lääkekuurista... Leikkauksen jälkeenhän pienikin määrä alkoholia voi kolahtaa päähän kuin metrinen halko, ja aiheuttaa kovan (mutta nopean) humalatilan. Show oli upea ja puitteet teatterissa ihastuttivat vielä näin toisellakin käyntikerralla.
Aamulla oli olo hieman väsynyt valvomisesta, ja onhan se sosiaalisessa tilanteessa vieraiden ihmisten kanssa oleminen vähän uuvuttavaa sekin. Olen edelleen jotenkin hyvin epävarma itsestäni enkä oikein tiedä mitenpäin olisin. Aamulla oli myös tosi turvonnut olo, ja olinkin ihan varma, että paino on plussalla eilisen mahdottoman syömisen jälkeen, vetäsin vielä kreikkalaista jugurttia puoliltaöin kotiutuessamme... vaan ei, paino oli eilisaamusta 600g alempana. Milloin tän oikeasti tajuaa, että leikkauksen jälkeen laihtuu tehokkaimmin sillä, että SYÖ...ei tarvitse syödä herkkuja eikä napostella, mutta pikkumasun rajoitusten puitteissa voi syödä ja ruuasta SAA nauttia. Taitaa mennä tovi, ennenkuin aivot osaa muuttaa entiset pinttymät uudenlaisiksi.
Mutta hyvä näin, nyt lauantain puuhiin. Hyvää viikonloppua kaikille, jotka mun blogiin eksyy. Saa kommentoidakin, jos siltä tuntuu!
lauantai 2. marraskuuta 2013
Piilossa, suojassa kaikelta
Miten mainiona suojamuurina onkaan nuo ylikilot toimineet kaikki nämä vuodet! Nyt, kun ympäriltä on kadonnut jo kohtalaisen reilusti tavaraa, on alkanut tulla vähän suojaton olo. Olenko vasta nyt valmis kohtaamaan maailman ilman iskuja pehmentävää läskiä ympärilläni? Vai olenko vieläkään valmis?
Se, että olen ollut lihava, on varmasti ollut eräänlainen suunnan näyttäjä sille, miten muut ihmiset ovat minua kohdelleet, mutta nyt olen alkanut ymmärtää, että se on ollut myös suunnan näyttäjä minulle itselleni: olen ehkä tiedostamattakin käyttäytynyt niin, kuin lihavan ihmisen kuuluu. Olen ollut mukavan leppoisa ja välillä ehkä jopa yliystävällinen. Ihan kuin kompensoisin lihavuuttani olemalla muuten mahdottoman mukava... Siis ihan sairas ajattelumalli!
Ei sillä, matkani kohti normaalimpaa painoa on vasta hätinä puolivälissä, ettei tässä sen puoleen vielä ole kiire. Mutta miten voisin valmistaa itseäni kohtaamaan maailman - ja itseni- ilman suojamuureja?
Se, että olen ollut lihava, on varmasti ollut eräänlainen suunnan näyttäjä sille, miten muut ihmiset ovat minua kohdelleet, mutta nyt olen alkanut ymmärtää, että se on ollut myös suunnan näyttäjä minulle itselleni: olen ehkä tiedostamattakin käyttäytynyt niin, kuin lihavan ihmisen kuuluu. Olen ollut mukavan leppoisa ja välillä ehkä jopa yliystävällinen. Ihan kuin kompensoisin lihavuuttani olemalla muuten mahdottoman mukava... Siis ihan sairas ajattelumalli!
Ei sillä, matkani kohti normaalimpaa painoa on vasta hätinä puolivälissä, ettei tässä sen puoleen vielä ole kiire. Mutta miten voisin valmistaa itseäni kohtaamaan maailman - ja itseni- ilman suojamuureja?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)