Tiedänhän sen - syöminen. Ihan koko helkutin ajan se sama kompastuskivi: syöminen. Viimeiset kolme vuotta elämästäni on pyörinyt ihan vain pelkästään syömisen ympärillä. Onko siis ihme, jos joko käsitys siitä on vinksahtanut vituralleen? Syöppö olen, en sitä kiellä, ja napostelu on alkanut yhä enenevässä määrin ottaa valtaa, ja suuhun eksyy ihan vääränlaista naposteltavaa. Annoskoot ovat kasvaneet 2dl:sta. Kotona syön leipälautasellisen, töissä ruoka mahtuu puolelle tavalliselle lautaselle. Arkisyöminen töissä onnistuu hyvin, mutta viikonloput ovat yhtä repsahdusta, jossa kustaan ja huolella koko viikon tsemppaukset. Toistuva kaava viikosta toiseen. Kuukaudesta toiseen. Ei ihme, että vaaka näyttää jotakuinkin plusmiinusnollaa, vaikka odotan miinusmerkkistä lukemaa kuin kuuta nousevaa.
Ja ne pluskilot, joita ei vielä ole mahdoton määrä... Silti, ne tuntuvat siltä, että olisin palannut takaisin 160 kiloiseksi. Ei mitään armoa itselleni. Minäkuva on täysin hukassa. Hetkittäin näen itseni peilistä ihan mukiinmenevänä (helkutin isoon mukiin toki), mutta ne hetket ovat pian ohi ja palaan itseinhoon. Olen jopa huvitellut (vai rääkännyt itseäni, en tiedä kumpaa lie) Instassa selaamalla pluskokoisten bloggareiden kuvia. En osaa sijoittaa itseäni kehollisesti mihinkään väliin, järki sanoo että olen toki pienempi kuin monet bloggarit, mutta sydän ei usko. Ihmettelen ja ihailen oikeasti isojen ihmisten kehollista itseluottamusta, kun he muhkuroistaan ja alleista huolimatta poseeraavat kameralle hymyillen....
Minä en hymyile. Päivitin vastikään yhden profiilikuvan, johon rakas ihminen kommentoi, että hymyilisit joskus näissä kuvissa... En voi, kun ei hymyilytä. Minun elämäni on vakava asia. Haudanvakava. Olen jäänyt jumiin synkkyyteen ja kriittisyyteen ja tusinaan muuhun yhtä tyhmään asiaan, jotka nakertavat sisimmässä ja estävät onnelllisuuden. En tiedä millä tästä sätkitään eteenpäin! Tuntuu toivottomalta! Parisuhdekin taitaa vedellä viimeisiään, koska en kestä/siedä/halua mitään fyysistä. En suutele, koskettaminen ällöttää, seksuaalisia haluja ei kertakaikkiaan ole! Olen vain alavireinen, negatiivinen, passiivinen ja onneton, ja niin helkatin hukassa.
Kirjoitan pahaa pois, sana ja rivi kerrallaan. Aluksi ainakin haparoiden ja vähän anteeksipyytäen. Olkoon näppäimistö taikasauvani, jolla kevennän taakkaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti